Minulla on ollut tahdonvoima jo jonkin aikaa hukkateillä. Ajatuksia paremmasta elämänlaadusta on leijaillut aika ajoin mielessä, mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, paitsi navan korkeus on noussut selkärangasta ylös päin ja ulos päin.
Kevät meni toipuessa kaularankaleikkauksesta, joten eipä se urheileminenkaan miltään maistunut tai jokin sisäinen ”höröstelijä” hoki ei kannata edes yrittää, sillä tulet loukkaamaan vain itsesi uudestaan ja niskaan tulee uusi pullistuma. Tällä meiningillä on nyt menty jo useita kuukausia kunnes jossain elokuun puolivälissä hyvä ystäväni konkreettisesti haki minut kotoani ulkotreeneihin mukaan, siunattu on hän, kenellä tällaisia ystäviä on! Siitä kerrasta lähtien olen aloittanut kotona kehonpainoharjoittelun samaisen ystäväväni tuella ja viime lauantaina alkoi ensimmäinen setti personal trainer Jatan ohjauksessa, tiukkaa liikunta- ja ruokavaliota noudattaen.
Kohta tulee viikko täyteen siitä kun heitin hyvästit leivälle, makeisille, maustekastikkeille, leivonnaisille ja muille hyville. Näiden päivien aikana ajatukset ovat risteilleet todellakin jo edellisessä poustauksessani mainitun navan ympärillä. Toivon ja tiedänkin, että tämä tulee vielä muuttumaan ja muutaman viikon kuluttua pystyn jo keskittymään muuhunkin kuin ruoka- ja liikuntaohjelman ajattelemiseen.
Se tässä systeemissä on hyvä, että nälkää ei ainakaan tarvitse nähdä eikä nälkäänsä syödä. Yllä kuvattuna tyypillinen välipalakuorma, joka sisältää rahkaa, banaania ja marjoja, nam! On se kumma, että perusasiat kuten välipala tahtoo unohtua normaalisti ihmisillä ruokaympyrästä kokonaan pois kun kasvetaan ulos peruskoulusta. Lapsille kyllä toitotetaan välipalojen merkitystä ja tärkeyttä ja koko ruokaympyrää, miten meidät aikuiset saataisiin pitämään sama pallo hallussa koko elämänkaaren ajan? Usein syynä on kiire, ei ole aikaa syödä välipaloja, noh se vaatii vain ennakointia ja sitä, että miettii seuraavan viikon syömisiä edes hieman pidemmälle kuin maanantai iltapäivään asti. Kieltämättä tämä on nyt helppoa kun olen päivät kotona mutta mikäli tilanne muuttuisi, olen jo sitäkin mielikuvissa harjoitellut. Tässä on kyse elämäntapojen muuttamisesta, ei vain kolmen kuukauden vyön kiristämisestä.
Liikuntaohjelmaani kuuluu onneksi muutakin kuin valjaiden sun muiden härpäkkeiden kanssa touhuamista, nimittäin lenkkeily tuo mukavaa vastapainoa ja nyt jos koska on sää upeimillaan kun ulkona on leuto keli ja sula maa. Kotikaupungissani Rovaniemellä on monipuoliset mahollisuudet luonnossa liikkumiseen, näin syksyllä voi tekosyyksi tulla vastaan ainoastaan sade, mikä ei karaistunutta liikkujaa pysäytä. Eilen meillä oli viikottainen porukkatreeni Ounasvaaran laskettelurinteillä. Kipusimme ja kapusimme rinnettä ylös ja alas eri tyyleillä mm. selkä edellä alhaalta ylös päin, eikä sade meitä haitannut. Se on vain tahdonvoimasta kiinni, niin se on!
