Juuret

Minulla on juuret syvällä Lapinmaassa. Jo lapsuuteni aamut täysi-ikäiseksi asti tuojottelin keittiönikkunasta avautuvaa peltomaisemaa ja vierellä virtaavaa Tornionjokea väsymättä. Vuodenaikojen mukaan rantatörmien leppä-ja koivupuut muuttivat väriään ja muotoaan, jokea pidettiin silmällä.

Keväällä, isä tapasi laskea heti jäiden lähdettyä veneen ja verkot vesille, yksittäisten jäälauttojen vielä ajelehtiessa etelään päin. Loppukesää kohti vesi laski ja joenpohjan kallionnokat nousivat esille pintaveteen, oli harristuksen aika, veneen keula kääntyi kohti Mattisen-ja Karkeisenkaria eli lähimpiä virtaumia.

Edelleenkin joen värit, rantakasvillisuus ja peltojen tuoksu tuovat mieleeni juuret, sen mistä olen kotoisin.

Onnekseni nykyinen kotini sijaitsee melkein Ounasjoenrannassa, pellon reunassa. Tätä etua olenkin hyödyntänyt ja varsinkin syksyllä olen käynyt mahdollisuuksien mukaan rannassa tuijottamassa tuota ihmeellistä, sävystä toiseen muuntuvaa luonnonvaloa.

Täällä Lapissa Syys-Lokakuun vaihteen aamut ovat aika mukavia. Taivas ja maa vaihtelevat sävyjä kilvan aina sen mukaan, millainen oli yön lämpötila.

Joinakin aamuina taivas on tulessa, toisinaan se taas on paksun, kylmyyttä uhkuvan hallausvan alla.

Kuuraa, utuista ja silti kirkasta. Näkymät voivat olla kuin elokuvasta Frozen -Huurteinenseikkailu! Tällaiset hetket ovat parhaita. Juuri ennen kaamosta, ennen kuin taivaanvalo muuttuu teolliseksi kirkasvalolampuksi.